Sex Tape Suomi. Miksi lähdimme mukaan ohjelmaan?






Hei vaan,

Tänä aamuna itkin, kun avasin puhelimen ja selasin illan ja yön aikana saamiani viestejä. Ja olo oli kiitollinen ja hämmästynyt. Eilen esitettiin Nelosella Sex Tape Suomen 3. jakso, jossa minä ja Aleksi olemme myös mukana. Puhelimeni on täyttynyt ihanista viesteistä ja tarinoista. Useissa on toistunut sanat rohkeat ja rohkeus. Kiitos teille tutut ja tuntemattomat <3.

Itse en ajatellut, että me olemme erityisen rohkeita, vaikka kerroimmekin aika intiimejä asioita elämästämme. Olemme Aleksin kanssa käsitelleet näitä asioita kahdestaan ja pariterapiassa niin useasta, joten se tuntui kyllä aika luonnolliselta jakaa ihan isommankin yleisön edessä. Tottakai reaktiot jaksoon jännittivät, enkä olisi uskonut, että saadaan näin paljon positiivista palautetta. Sydän sulaa näistä kaikista viesteistä.

Mistä siis on kysymys?

En tiedä kuinka moni teistä näki reilu kuukausi sitten Nelosen uuden ohjelman, Sex Tape Suomen, trailerin? Nimittäin kun minä näin sen niin meinasin itse pyörtyä. Kauhusta. Siellä näytettiin suoraa toimintaa (seksiä), ja minun ja Aleksin ilmeitä ja kasvoja monta kertaa. Apua, nyt mut yhdistetään tuohon ohjelmaan!! Eipä siinä muuta kuin viesti- ja soittokierros lähimmille ystäville ja perheelle, että mistä on kysymys. Siitäkin huolimatta ehdin saada kyselyitä whatsappiin ja Instagramiiin tutuilta ja tuntemattomilta.

Ja kyllä. Minä ja Aleksi olemme mukana tuossa ohjelmassa, yksi kolmestakymenestä parista. Ja jakso, jossa esiinnyimme, esitettiin eilen Nelosella, ja se tuli Ruutu +:lle näkyviin jo viikko sitten keskiviikkona. Ohjelmaa jo katsoneet ovatkin varmaan ymmärtäneet sen pointin, ja huomanneet, että loppujen lopuksi seksi, tai ainakin sen näyttäminen, on hyvin pienessä roolissa itse ohjelmassa. Sarjalla on todella raflaava nimi ja se kertoo mielestäni hyvin pienen murto-osan koko totuudesta.

Lyhyesti: sarjan jokaisessa jaksossa esiintyy kolme pariskuntaa, jotka ovat kuvanneet kotonaan videoita elämästään, jotkut jopa seksiä. Tarkoitus on käsitellä parisuhteen kipukohtia seksuaaliterapeutin johdolla. Ohjelma huipentuu siihen, että kolme pariskuntaa istuu katsomaan toistensa videot (joista näytetään pieni osa), ja sitten seksuaaliterapeutti Marja Kihlströmin (Puhu Muru , linkki sivulle) johdolla pariskunnat keskustelevat toistensa videoista ja niiden herättämistä tunteista. Mukana on kaiken ikäisiä suomalaisia, tavallisia pariskuntia. Joista minä puolisoni Aleksi olemme yksi.

Me lähdimme ohjelmaan mukaan, koska halusimme haastaa itseämme ja parisuhdettamme. Olemme olleet yhdessä 10 vuotta (pari hetkellistä eroa lukuunottamatta), ja ohjelmaa edelsi vaikeampi ajanjakso parisuhteessamme, joten haimme myös uutta näkökulmaa suhteeseemme. Lisäksi olimme käyneet aiemmin Marja Kihlströmin vastaanotolla pariterapiassa, joten ohjelma tuntui turvalliselta formaatilta. Hakuprosessissa ei vielä puhuttu ohjelman nimestä, mikä yllätti lopulta itsenikin hieman. Mutta toisaalta, seksi myy.

Ajatus myös asioiden ja ongelmien jakamisesta, ja vertaistuesta oli ainakin itselläni hyvin vahva. Olemme tässä vuosien varrella Aleksin kanssa tajunneet, että mitä enemmän asioista, "möröistä", puhuu, sitä pienemmiltä ne tuntuvat. Ja yleensä kun avaa suunsa, niin löytyy myös muita, jotka voivat samaistua tilanteeseen, ja ehkä eheytyä sitä kautta. Ja saamieni viestien perusteella, siltä tosiaan tuntuu. En ole yksin miellyttämishaluni kanssa, orgasmin teeskentelyn tai sen saamisen vaikeuksien kanssa. Muutenkin naisen seksuaalisuus on edelleen tabu, jota pitää kaikin tavoin purkaa. #feministi 



Ohjelma antoi mulle ja meidän suhteellemme mielestäni aika paljon. Se kaikki ei välttämättä välity kotikatsojille, koska ohjelmaa on jouduttu leikkaamaan paljon, jotta kolmen pariskunnan asiat saataisiin käsiteltyä. Itse olisin halunnut (en pelkästään meidän jaksossa) syventyä enemmänkin pariskuntien ongelmiin ja asioihin. Ajoittain keskustelu oli jätetty liian pintapuoliseksi ja välillä lopullisessa versiossa oli kiireen tuntu. Se ei kuitenkaan poista sitä tosiasiaa, että me Aleksin kanssa nautimme koko prosessista! Erityisesti kotivideo-osuudesta. Oli tosella virkistävää puhua kameralle, yksin ja yhdessä. Meillä oli muutamia apukysymyksiä, millä jutun sai luistamaan loistavasti. Videopäiväkirja selvästi selkeytti meidän molempien ajatuksia. Lisäksi oli ihana nähdä mitä toinen oli sanonut toisesta yksin kameralle. Lovee!




Ohjelman lisäksi tämä kotikaranteeni ja eristäytyminen on pistänyt luovuuden kukkimaan oikein tosissaan. Me aloitettiin Aleksin kanssa nimittäin Podcast! Ajatuksena on luoda keskusteluohjelma parisuhteesta, jossa mikään aihe ei ole tabu. Ohjelma on tehty pilke silmäkulmassa, mutta haluamme myös käsitellä vaikeitakin asioita, sellaisia joita olemme itsekin kohdanneet tämän kymmenen vuoden aikana. Haluamme olla vertaistukena, esimerkkinä ja jonkinlaisina "kokemusasiantuntijoina" kuulijoille, herättää keskustelua ja samalla hoitaa omaa suhdettamme. Koska olemme huomanneet, että parhaiten suhdetta hoidetaan puhumalla.

Jos kiinnostuit, käy kuuntelemassa eka tai toka jakso Soundcloudissa, tai vaikka molemmat. Toka jaksossa kerrommekin tarkemmin ajatuksistamme liittyen Sex Tape Suomeen ja sen tekooon.

Laita viestiä ja kommenttia. Olisi kiva vaihtaa ajatuksia.

Tässä linkki Pariterapiaa podcastiin  <3

Seuraavaan kertaan,

xox

Anna

Psst! Jos sulle heräsi aiheeseen liittyvää kysymystä tai kommenttia, ja et halua sitä kommenttiboksiin laittaa, laita mulle viestiä sähköpostiin, Facebookiin tai Instagramiin. Viestejä on ihana saada <3




Kommentit

  1. Ihania olette! <3 Täytyykin ottaa toi podcast kuunteluun :) Sitä aina välillä miettii, että miten moni parisuhteen ongelmakin ratkeaisi, kun vaan puhuisi ja vielä rehellisesti toiselle.

    Ps. Katsoin itse jakson ja tosiaan se jopa tuntui vähän liian pätkityltä. Pääasia kuitenkin, että siitä oli teille apua, vaikka me ei kaikkea nähtykään. Eikä tosiaan tarvinnutkaan nähdä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi ❤ Joo ohjelma antoi meille paljon, ja varmaan jotain kotisohvillekin... Ja laitahan mielipidettä myös podista kun ehdit kuunnella ❤

      Poista

Lähetä kommentti