ristiäiset vai nimiäiset vauvalle?


 

 


Meillä vietettiin elokuussa nimiäisiä. Tai siis nimenantojuhlaa tai miksi sitä sitten haluaakaan kutsua. Aamua ei siis ole kastettu luterilaiseen kirkkoon kuten  minut ja Aleksi pienenä. Aleksi ei kuitenkaan ole kuulunut kirkkoon pitkään aikaan, minä kuulun edelleen kirkkoon koska jostakin syystä en ole osannut siitä vielä erota, vaikka en koe olevani uskonnollinen tai muutenkaan en koe kirkkoa omaksi jutukseni. Ehkä olen ajatellut, että kirkollisveroni menee osaksi hyväntekeväisyyteen, jota kirkko tekee ja se sopii minulle...

 Suhtautumiseni uskontoon on hyvin ristiriitainen ja epäilevä. Siksi halusinkin, että lastani ei kasteta vain tavan vuoksi kirkkoon, vaan hän saa sitten isompana päättää haluaako johonkin uskontoon kuulua, tai esimerkiksi valita meneekö koulussa uskonnon tunneille tai teininä rippilerille. Jos olisimme kastaneet Aamun luterilaiseen uskontoon, hänellä ei olisi koulussa mahdollisuutta edes valita elämänkatsomustietoa, vaan hänen olisi pakko mennä uskonnon tunnille. Nyt hän (ja me) voimme sen kuitenkin valita. Jotenkin toivon, että tämä lisää hänellä kriittistä ajattelua ja luovuutta, kun emme tee jotain asiaa "vain koska niin on aina tehty", ilman että ehkä edes uskomme siihen. 


En oikeastaan usko jumalaan, mutta jonkinlainen "jumalanpelko" minussa on. Olen kotoisin Pohjois-Pohjanmaalta, pikkukunnasta, jossa oli (ja on) paljon vanhoillislestadiolaiseen herätysliikkeeseen kuuluvia uskovaisia. Oma perheeni ei tähän liikkeeseen kuulu, he ovat niin sanottuja tapakristittyjä (niin kuin varmaan suurin osa suomalaisista), he siis kuuluvat kirkkoon, mutta eivät juurikaan harjoita uskontoa tai käy säännöllisesti kirkossa. Suvussani on kuitenkin tähän lestadiolaiseen suuntautumiseen kuuluvia perheitä, mutta minulle he eivät ole kovin läheisiä, koska oma suvunhaarani äidin puolelta on eronnut tästä liikkeestä. 

Kasvoin kuitenkin sellaisessa ympäristössä, jossa tämä lestadiolaisuus oli läsnä ja lähellä. Lähes koko peruskouluni ajan koulussani enemmistö lapsista oli vanhoillislestadiolaisista perheistä. Koin jopa koulukiusaamista heidän taholtaan, ja näin muutenkin hieman nurjaa puolta tuosta ääriuskovaisesta liikkeestä. Siksi suhtautumiseni uskontoon on hieman välttelevä ja erityisesti suhtaudun hieman epäilevästi kaikkiin lahkoihin ja ääriliikkeisiin sekä fanaattiseen uskovaisuuteen ja varsinkin sen julistamiseen tai uskontoon "käännyttämiseen". Tiedän, että hyvin monet ovat onnellisia uskossaan, se on varmasti antanut lohtua ja pelastusta monille vaikealla hetkellä. Tiedän, että jotkut ovat esimerkiksi raitistuneet päihteistä uskon avulla. Mutta se ei ole minun palani kakkua.



Kuinka muut suhtautuvat nimiäisiin?

Minua jännitti älyttömästi kertoa perheelleni, että pidämmekin nimiäiset lapsellemme. Tiesin kyllä että äitini, isäni ja veljeni perheineen suhtautuvat hyvin ja "nykyaikaisesti" tähän asiaan, mutta kyllä esimerkiksi isovanhempieni suhtautuminen pelotti. Aluksi meinasimmekin pitää Aleksin kanssa ristiäiset, mutta sitten asiaa pohdittuamme tajusimme, että ristiäiset, jossa olemme olleet, ovat olleet melko jäykkiä tilaisuuksia, joten me emme halunneet tuntematonta pappia puhumaan kotiimme uskonnosta, johon emme edes usko. Tajusimme, että voimme pitää uutena perheenä ihan semmoiset juhlat kun itse haluamme, eli rennot nimiäiset. Kuten sanoin, lähiperheemme suhtautuminen nimiäisiin oli kannustavaa, muutamaa mielipidettä lukuunottamatta, mutta pidimme päämme, tämän on meidän lapsemme ja pienen perheemme juhla.

Ristiäiset ovat mielestämme eräänlainen perinne useimmille, mutta siihen liittyy myös uskonto, ja vaikka monet eivät nykypäivänä suomalaisena tapakristittynä sitä ajattelekaan, niin luterilainen uskonto kuitenkin edustaa tietynlaista ajattelutapaa, ja uskoa jumalaan, joita emme halunneet lapsemme juhlaan nyt tuoda. Uskonnossa on monia hyviä asioita kuten myös perinteissä, ja uskontojen tarkoitus onkin mielestäni antaa ihmisille periaatteita, eettisiä arvoja ja elämänohjeita, sillä tavalla uskonnot ovat syntyneetkin. Uskonnolla ihmisiä on haluttu ohjailla "hyvän elämän" pariin. Se onkin hyvä asia, mutta uskonnon varjolla on myös tehty hyvin paljon pahaa (ja tehdään), lisäksi se rajaa joitain ihmisryhmiä (ja eläimiä) pois omasta piiristään. Siksi kannatankin elämänkatsomustietoa, etiikkaa ja moraalia, joita voi myös lapselle opettaa ilman uskontoa. Ja oma suhtautumiseni myös perinteisiin on kiinnostuneen varautunut. Rakastan esimerkiksi perheiden jouluperinteitä (joulukin on toki uskonnollinen juhla, niin kuin suurin osa suomalaisista juhlapyhistä, kristinuskolta ei siis voi välttyä) tai joitain tapoja, joita kulttuurissamme on, mutta toisaalta olen valmis kyseenalaistamaan jotkin perinteet ja ajattelutavat, jos ne sotivat omaa ajatteluani ja arvojani vastaan. Muutenkin asioiden tekeminen "vain perinteiden takia" ei muuta tätä maailmaa parempaan suuntaan. Muutos, kyseenalaistaminen ja avoin mieli uusille asioille muuttaa yleensä maailmaa paremmaksi ja pysyvästi. 




 

Takaisin nimiäisiimme ja niiden kulkuun. Halusimme rennon tilaisuuden perheen ja ystävimme kanssa. Koronarajoitusten takia osa vieraista oli mukana etäyhteydellä. Ohjelmana meillä oli rentoa yhdessäoloa, pidimme Aleksin kanssa pienen puheen, jossa paljastimme lapsen nimen, nostimme kuohuviinimaljat juhlalle, minun vanhempani puhuivat ja äitini lausui runon. Lisäksi Aleksin siskontyttö lauloi ja soitti etäyhteydellä Mestaripiirros -biisin. Lisäksi teeveessämme pyöri kuvia vauvasta ja hänen läheisistään. Tarjolla oli kuohuviiniä, suolaista syötävää ja tietysti kakkua ja muuta makeaa. Kaikki tarjottavat olivat vegaanisia ja gluteenittomia. Itse en leiponut mitään, kakun tilasimme Kakkugalleriasta ja ihana äitini (Aamun mumma) teki voileipakakun (ihanan ysäriä, eikö?) ja salaatin.

 Joitain perinteitä halusimme noudattaa, nimittäin Aamulla on kummeja. Halusimme lapsellemme nimetä kummi-ihmiset, joita tuli yhteensä viisi. Kummien valinta oli tietyllä tapaa vaikeaa, koska elämässämme on paljon ihania ihmsiä, jotka ovat olleet tukenamme. Jotenkin saimme valinnan tehtyä liittyen sen hetkiseen elämäntilanteeseen ja menneisiin asioihin, joiden perusteella valitsimme kummit. Tilasin kummeille Aamun kuvasta kaksiosaiset kortit, kummitodistukset, jotka sunnittelin itse. Samalla tilasin isovanhemmille ja sisaruksille kuvakortit vauvasta muistoksi. Minulle oli myös tärkeää, että Leo-koiramme on juhlassa mukana, ja hänetkin on ihanasti tallennettu kuviin, kuten myös minun vanhempieni koiraveteraani Hilla. Eläimet ovat meille niin rakkaita, ne ovat perheenjäseniä. Lisäksi halusin panostaa myös juhlan kuviin, ja olla huolehtimatta, että juhlista on varmasti hyviä kuvia, joten palkkasin ihanan Lauran tallentamaan kuviin juhlamme. Tässä postauksessa onkin osa niistä ihanista kuvista, ne kertovat kivasti tunnelmasta, joka Aamun ensimmäisessä juhlassa oli.



Ja nimen tarina. Aamulla on kolme nimeä kuten minullakin. Halusimme antaa hänelle nimet samalla periaatteella kuin minäkin nimen olen saanut. Itselläni on etunimi Anna (joka on suvun nimi) ja toinen ja kolmas nimeni ovat isovanhemmiltani, toinen äitini äidin ja toinen isän äidin. Niinpä halusimme Aamulle myös suvun nimet, siis Aleksin äidin nimen ja oman äitini nimen. Ja sen ei ollut pakko olla etunimi, vaan jokin heidän nimistään, joka sointuu Aamuun. Ensimmäinen nimi on siis "itse keksitty".

Aamun nimen päätimme joskus kesäkuun lopulla. Koko raskausajan minulla oli puhelimessa parisenkymmentä kaunista tytön nimeä (ja muutama pojan), joista lasketun ajan lähestyessä kokosimme Aleksin kanssa yhdessä noin viisi nimeä, jotka hyväksyime molemmat (Aleksi oli keksinyt niistä vain yhden). Aamu-nimi ei ollut tuossa listassa. Kun vauva sitten syntyi tajusimme ettei hänelle sopinut mikään niistä nimistä. Kutsuimmekin häntä aluksi Lolaksi, edesmenneen koiramme mukaan. Hänestä meinasikin tulla Lola, mutta jokin siinäkin nimessä tökki. Ehkä juttelimme/juttelemme edelleen Lolasta niin paljon, että se ei tuntunut oikealta ratkaisulta. Muistaakseni äitini joskus sanoi vauvasta, että hän on sellainen aamutyttö, ja siitä poimin nimen. Lisäksi Aamu syntyi aikaisin aamuyöstä ja piti meitä ensimmäisinä viikkoinaan aamuisin hereille, nimi oli siis oikein osuva. Minulle oli tärkeää, että vauvan nimi ei ole suosituimpien nimien joukossa (vaikka Aamu taitaakin olla nouseva suosikki), ja tykkäsin suomalaisesta nimestä. Tsekkasin netistä lähivuosien suosituimmat tytön nimet ja blokkasin pois kaikki top 10:ssa olevat nimet, koska en halunnut, että Aamulla on tulevassa päiväkodissa tai koulun luokalla viisi samannimistä tyyppiä. Joskus aiemmin olen ajatellut, että haluan lapselleni kansainvälisen nimen, mutta jotenkin sekin ajatus on jo hieman kulahtanut mielessäni. Tykkään myös Aamusta, koskas se on lyhyt, pehmeä ja helppo lausua (ehkä myös ulkomaalaistenkin). Lisäksi minulle oli tärkeää, että nimestä ei tule mieleen mitään negatiivistä, ketään näyttelijää, julkisuuden henkilöä, entistä koulukaveria tai naapuria. Eli nimen valinta ei siis ole ollut millään tavalla helppoa ;).





 Aamun ensimmäiset juhlat onnistuivat loistavasti koronarajoituksista huolimatta, meillä on ihana perhe ja läheiset. Palaan aina aika ajoin näihin kuviin, Aamu on vielä niin pieni näissä ja vauvavuotemme vasta alkumetreillä.

Onko teidän lapselle pidetty ristiäiset? Millä perusteella lapsenne on nimetty? Olisi kiva kuulla muidenkin ajatuksia ja tarinoita nimien takaa.

Seuraavaan kertaan ihanat.

xox

Anna








 

Kuvat nimiäisistä 15.8.2020: Laura Pensasmäki Photography

 


Kommentit

Lähetä kommentti