Raskaana! Kuinka tässä näin kävi?




Hei vaan,

minua ainakin sosiaalisen median kanavissa seurailevat tietävätkin jo suuren uutisen, että odotamme Aleksin kanssa perheenlisäystä. Ja olemme siitä todella innoissamme. <3

Tämä syksy on kaiken kaikkiaan ollut muutosten syksy, hyvin raskas ja surullinen, jonka valopikkuna on kuitenkin tuleva vauva.

Haluankin tässä tekstissä siis keskittyä näihin hyviin uutisiin. Minulle (meille) tulee vauva! Voitteko uskoa? Minua vähänkin tuntevat, ja ehkä blogiani tai somekanaviani seurailleet, tietävät (tai ovat lukeneet rivien välistä), että minä en ole koskaan potenut vauvakuumetta. Minulla ei ole myöskään koskaan ollut suuria haaveita esimerkiksi upeiden häiden suhteen. En ole ehkä siis niin "perinteinen" naisoletettu kuin luullaan. Minulla oli kyllä tiettyjä haaveita ja odotuksia ollessani parikymppinen. Niihin kuului kyllä puoliso ja lapsi. Mutta kun vuosia kului, huomasin, että ne eivät oikeastaan olleet omia unelmiani, vaan enemmänkin lähipiirin ja yhteiskunnan minulle asettamia odotuksia. Siksipä mitä vanhemmaksi tulin, sitä itsenäisemmäksi halusin tuntea itseni. Lapsi ja asuntolaina ei ole tuntunut sopivan elämäntilanteeseeni, ennen kuin nyt.

Olemme olleet Aleksin kanssa yhdessä lähes 10 vuotta. Meillä on ollut suuria ylä- ja alamäkiä parisuhteessamme. Tuntuu, että nyt vasta on oikea hetki ottaa askel kohti tulevaisuutta. Mehän menimme kihloihinkin vasta puolitoista vuotta sitten. Halusimme, että suhteemme ja mielemme ovat vakaat ja samassa pisteessä, kun teemme näin isoja päätöksiä yhdessä. Olen aina vastustanut ajatusta, että namisiinmeno tai lapsen saaminen korjaisi suhdetta. Tiedättekö, viimeisenä oljenkortena, yhdistäväksi tekijäksi, tehdään lapsi. Tai mennään naimisiin ja järjestetään hulppeat häät. Kumpikaan ei kuitenkaan korjaa kahden ihmisen välistä suhdetta, jossa on selvittämättömiä asioita tai väljähtäneitä tunteita. Ja tätä en meille halunnut. Emmekä siksi ole halunneet rynnätä naimisiin tai vauvantekohommiin suin päin.

Olemme tämän vuoden aikana erityisen paljon panostaneet suhteeseemme, ja vauva on vain kirsikka kakun päällä tässä asiassa. Aika jännä kirsikka tosin! Tässä postauksessa pohdin pitkän parisuhteen salaisuutta. Olen lupaillut lisää postauksia parisuhteesta, pettämisestä ja ehkä myös kerron näistä pariterapiajaksoista, joita olemme käyneet, mutta ne postaukset ovat tulossa ensi vuoden puolella. Pysykää kuulolla.

Mamma, äityli, äiskä, äippä... Yök (nuo sanat lähinnä)

Miten sitten tämä tuleva äitirooli? Ja raskaus ja kaikki siihen liittyvä? Olen aina hieman vieroksunut ajatusta raskaudesta, olen ajatellut, että jos vauvan haluaa, raskaus on vain välttämätön paha. Ja tähän mennessä täytyy myöntää, että ei minulla mielestäni ole sitä raskaana olevien naisten hehkua. Pahoinvointi ja iho-ongelmat sekä rasvoittuvat hiukset eivät ole auttaneet fiilistelemään tätä "joidenkin mielestä naisen onnenaikaa". Mutta ei tämä vielä mitään kidutustakaan ole.

Vauvamaha ei vielä näy, ja itseasiassa kauhulla odotan kun se alkaa näkymään, koska en jaksa puolituntemattomien masuasukki-kommentteja tai vatsan lääppimistä. En tiedä tapahtuuko sitä edes, mutta itse olen nähnyt, kun raskaana olevien vatsoja saatetaan silitellä työpaikan kahvihuoneessa, itse en ole moiseen osallistunut, enkä usko, että nauttisin siitä myöskään vatsani kanssa. But never say never.

Ja lapsiin. Lapset ja vauvat ovat aina olleet minulle aika neutraali asia. Pienet vauvat esimerkiksi näyttvät minusta kaikki samalta, ja olenkin aina fiilannut paljon enemmän kaikkia eläinpentuja, ihmislasten sijaan. Kun joku huutaa "hei katsokaa vauva", käännän pääni ainoastaan, jos kuulen, että "katsokaa hauva!", en vauvan takia. En ole koskaan esimerkiksi vaihtanut vaippaa (se on kai sitten jossain vaiheessa tehtävä oman lapsen kanssa), mutta koirien jätösten kerääminen kaupunkiympäristössä ei tuota minulle ongelmia. Leikki-ikäisten lasten kanssa olen aina viihtynyt (rajatun ajan), keksin höpsöttelyjä ja leikkejä mielelläni, mutta en koe palavaa halua lasten pariin. Uskon kuitenkin vahvasti, että rakastan omaa lastani enemmän kuin mitään (itseasiassa rakastan jo nyt), ja jos se rakkaus, leijonaemomainen huolenpito, jota tunnen esimerkiksi koiriani kohtaan, on varmasti samanlaista lasta kohtaan (ehkä isompaakin), ja se on aika vahvaa.

Äitiydessä minua huolestuttaa jonkin verran oma identiteettini. Tuleeko minusta vaan pukluja pyyhkivä, vaippasankarista höpöttäjä mammuli, joka lataa somen täyteen oman nassukan kuvia ja jauhaa vain vauva-asioista? Ehkä. En voi tietää. Toivon kuitenkin, että pohjimmiltani pysyn samanlaisena, viljelen hurttia huumoria, tanssin välillä aamuun asti, itken ja nauran maailman asioille, ja pohdin muutakin kuin vauvan tulevia ikäkausia ja imetystä. En tiedä. Never say never.

Hei, nyt pallo on teillä. Haluatteko lukea blogissa lisää raskaudesta tai ajatuksiani äitiydestä ja perheestä? Ehkä tästä ei mitään vauvablogia tule (ainakin toivon mukaan), mutta haluaisin tietää mikä teitä lukijoita kiinnostaa. Vauvasta vai ei vauvasta? Raskaudesta vai ei raskaudesta?




xox

Anna 

asu
t-paita / Levi's (2018) farkut / H&M (2019)



Kommentit

  1. Onnea odotukseen! Muiden raskausjuttuja on kiva lukea ja erityisesti rehellisiä sellaisia :D

    VastaaPoista
  2. Tärkeintä on, että pysytte vegaaneina vauvan synnyttyä. Muutamia surullisia tapauksia nähnyt, kun vauva syntyy, niin vegaanius jää, koska "eihän vauvan kanssa voi olla vegaani".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tärkeintä on tehdä niin kuin oma ja lapsen henkinen ja fyysinen hyvinvointi sanoo, oli vegaanius osa sitä tai ei, ulkopuoliset arvostelijat voi unohtaa :)

      Poista
  3. Kiitos älyttömästi kommenteistanne! Ihana kuulla, että raskausjutut kiinnostavat, sain myös yksityisviestejä asiasta, joten jatkoa on luvassa. Ehkä asiaa tulee myös raskausajan ruokavaliostani... Tärkeintä tosiaan on kuunnella omaa ja vauvan hyvinvointia. Ainakin ruokasuosituksia lukiessa (THL) vegaanius on raskausaikana tosi helppoa... <3 Kiitos viesteistänne!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti