onko kokopäivätyö ainoa tie onneen?




Hei sulle!

Paljon on ehtinyt taas tapahtua viime postauksesta. Olen jälleen nopea käänteissäni, kuten yleensäkin. Opinnäytetyö on viittä vaille valmis, jospa minusta tänä kesänä tulee virallisesti sosionomi… ”Pientä” opparipaniikkia on siis ilmassa…

Muutama viikko sitten aktivoiduin myös työnhaussa. Nimittäin ”oman alan” työn haussa. Ja pääsinkin haastatteluun, ja onnekseni nopean rekryn, aloitin työt uudessa pestissä Sos-lapsikylällä projektityöntekijänä viime viikolla. Ja olen kyllä innoissani. Projekti- ja hanketyö onkin lähellä sydäntäni ja sainkin alkuvuodesta THL:llalla tutustua tähän maailmaan.

Uusi työni ei oli kokopäiväinen, työskentelen edelleen myös vaatekaupassa, joka on minulle tuttua työtä vuosien takaa. Lähdin aikoinaan opiskelemaan sosiaalialaa kaupan alalta, ja olen tehnyt osa-aikaisena hommia opiskelujeni ohessa tällä alalla. Ja se on minulle eräänlainen henkireikä, ja hyvää vastapainoa sosiaalialalla.

Nyt joillakin saattaa herätä kysymys, että miksi teen kahta työtä? Eikö kannattaisi tavoitella kokoaikatyötä sosiaalialalla kun minulla on pian virallisesti siihen pätevyyskin? Lähdin itseasiassa tietoisesti hakemaan osa-aikaista työtä. Olin superväsynyt, ehkä uupunutkin, koko alkukevään, ja mieli oli välillä todella maassa ja stressaantunut. Tein tietoisen päätöksen, että haluan laittaa hyvinvointini edelle tällä kertaa, ja tehdä juuri niin kuin itsestäni tuntuu parhaalta, ja viis veisata yhteiskunnan ”normeista” tai siitä mitä muut ajattelevat. Haluan antaa arvoa vapaa-ajalle, omille projekteilleni ja harrastuksille, sekä ystävilleni. En tällä hetkellä edes tavoittele ”täysiä viikkotunteja”, vaikka minulla kaksi työtä onkin.

Kuitenkin mieleeni hiipii välillä ajatus, että olenko laiska, kun ajattelen näin? Olen oppinut työn tekemisen tärkeyden jo nuorella iällä. Olen ollut kesätöissä 13-vuotiaasta asti, olen tehnyt jossain vaiheessa 3-4 työtä yhtä aikaa, ja yleensä opintojeni ohessa olen aina työskennellyt osa-aikaisesti, lukio-opinnoistani lähtien. Tiedän siis mitä työn tekeminen on. Olen myös tehnyt tyytyväisenä kello 8-16 aikavälillä töitä, viitenä päivänä viikossa ja juhlinut viikonloppuisin. Olen tehnyt kokoaikatyötä, osa-aikatyötä, töitä freelancerina, kaikkina kellonaikoina, aamuvuoroja, välivuoroja, iltavuoroja ja yövuoroja. CVni saattaa joidenkin mielestä näyttää aikamoiselta sekasotkulta, mutta olen ollut nopea liikkeissäni, tarttunut tilaisuuksiin ja mennyt niitä asioita kohti, jotka ovat sen hetkisessä elämäntilanteessani tuntuneet oikeilta. Niinpä minun on nyt myös kuunneltava itseäni.

Tottakai tiedostan, että rahallisesti (ja aikataulullisesti) kahden osa-aikaisen työn tekeminen voi olla välillä haastavaa. Olen kuitenkin jotain oppinut näiden vuosien aikana (en ole koskaan ollut hyvä säästämään, kaikki on mennyt mitä on tullut). Mutta asioiden priorisointi ja säästäväisyys ovat nykyisin asioita, joita olen oppinut enemmän arvostamaan. Kuten myös arvostan omaa aikaa, ja sitä että saan pitää päiviä jolloin en vastaa puhelimeen, pyörin kotikalsareissa, kirjoitan blogia, tai tuijotan Netflixiä monta tuntia. Sanotaanko näin, että minulla ei ole koskaan tylsää hetkeä (kuulostaa ylimieliseltä), mutta välillä tyydyn todella pieniin juttuihin, kuten yksin olemiseen, tunnin lenkillä käymiseen, kirjan lukemiseen tai netflix-maratoniin. Toisaalta saatan innostua tekemään jotain todella sosiaalista vapaa-ajalla, matkustaa päiväksi Turkuun, järjestää jonkun bloggaaja-kaverin kanssa kuvaustreffit tai juoda päiväskumpat jonkun kanssa. Nykyisin yleensä vapaa-aikani tosin on enemmän sitä kotoilua.




Vaikka olenkin kaikessa mitä teen 100% mukana, innostun uusista asioista ja haluan edetä ja tehdä asioita, en missään nimessä pidä itseäni työnarkomaanina, arvostan liikaa vapaa-aikaa. Mutta tiedostan myös etten viihtyisi vapaa-ajalla koko aikaa. Jos se olisi taloudellisesti mahdollista viettää vapaa-aikaa koko ajan, niin luultavasti tekisin kuitenkin jotain, harrastaisin aktiivisemmin tankotanssia, ehkä vapaaehtoistyötä lasten ja eläinten parissa, kirjoittaisin kirjaa, liittyisin teatteriin, aloittaisin podcastin äänittämisen ja ja ja… En varmasti pysyisi aloillani. Ihan varmasti keksisin jonkin projektin, jota lähtisin viemään eteenpäin...

En ole koskaan tässä elämässä ajatelut, että teen jotain vain rahasta. Tai että haluaisin rikastua (olisi ehkä pitänyt :D). Olen ehkä myöhemmin tullut kuitenkin siihen tulokseen, että olisihan sitä voinut vähän fiksummin ajatella tietyissä elämänvaiheissa taloudellisesti, mutta mulla on aina ollut myös kiire elää. Milloin olen alkanut suunnitella Australiaan muuttoa, muita reissuja, ulkomailla opiskelua, aina on tullut jotkin kivat festarit, tai jotain muuta mihin olen rahani laittanut. Ei sitä rahaa ole juurikaan siis säästöön jäänyt.

Tämän hetken toiveeni on, että saan opinnäytetyön kunnialla loppuun, saan jonkinlaisen rytmin molempien töideni kanssa, jotta minulle vapautuu sitä arvokasta vapaa-aikaa, jota ei voi rahassa mitata. Lisäksi tämä ”vapaampi” työviikko vapauttaa aikaa myös kivoille projekteille, ehkäpä blogiyhteistöille, somekamppiksille ja välillä mainosten koekuvauksissa juoksemiseen, joista kaikista voin saada lisätienestejä. Mielekästä tekemistä, josta saisi myös taskurahaa.


Mitä mieltä sä oot nykyisestä työelämästä? Oletko yrittäjähenkinen vai haluatko turvatun, selvän työajan ja vakaan palkkapussin? Entä mitä mieltä olet työnarkomaniasta?





xoxo
Anna


Mekko: Australiasta (2015) / 
Neule: Ystävän kaapista (2017) / 
Laukku: MSK (2018) / 
Kengät: Dr. Martens (2018)

Kommentit

  1. Hyvin samankaltaisia ajatuksia. Tuntuu, etten ole koskaan oikein edes jaksanut kunnolla kokoaikatyötä, ja paljon mieluummin valitsisin osa-aikatyön pienemmillä kokonaisutuloilla kuin yrittäisin väkisin jaksaa kokoaikatyötä (jonka lisäksi en todennäköisesti jaksaisi tehdä vapaa-ajalla mitään).

    VastaaPoista
  2. Niinpä, jotenkin itse olen alkanut ajatella sitä siltä kannalta, että olen tuottavampi ja tehokkaampi pienemmillä tunneilla, ja en halua mitata vapaa-aikaa rahassa (toki monet vapaa-ajan harrastukset vaativat rahaa, mutta useat taas eivät). Kiitos kommentistasi 😍

    VastaaPoista
  3. Luokkakaveri yläasteelta11. kesäkuuta 2019 klo 2.38

    Parikymppisenä motivoi vielä palkka, mut kolmikymppisenä se on menettänyt merkitystään. Työn mielekkyyden ja tarkoituksen kans saa kamppailla jo reilun 10 vuoden työuran jälkeen huomattavan paljon.
    Helppo huomata kuinka uran alussa ylityötkin kelpasi aina, mutta nyt ne on sitkeämpiä ottaa vastaan ja korvaukseksi niistäkin kelpaa helpommin vapaa kuin raha.
    Yrittäjyys tois varmasti erilaista mielenkiintoa vs klo 7-15 työskentelylle, mutta oma olematon stressinsietokyky ei antane sille mahdollisuutta. Rentouttavan vapaa-ajan merkitys on varmaan iän myötä kasvanu, mutta oman elämän rytmissä pysymiseen säännöllisellä työllä näyttää olevan valtava merkitys.
    Sylillinen tsemppiä sulle niin opiskelu kuin työhaasteissa!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti