onko vain laiskoilla kiire? viime aikojen kuulumiset




Hei vaan. Pitkä aika viime postauksesta. Miten teillä menee? Onko siellä ruudun toisella puolella enää ketään?

Sanotaan, että laiskoilla ihmisillä on kiire, mutta en itse kyllä ihan allekirjoita tätä väitettä. Viimeiset viisi viikkoa ovat olleet todella hektisiä. Olen siis aloittanut viimeisen vuoden työharjoitteluni sosionomina THL:ssä ja olen tykännyt siitä todella paljon. Sosiaalialalla minua erityisesti kiinnostaa kehittämis-, vaikuttamis- ja asiantuntijatyö. Olen päässyt ihanasti tutustumaan tähän kaikkeen.

Tämän lisäksi teen tietysti osa-aikaisessa työssäni vaatekaupassa vuoron tai pari viikossa. Ja  puuhaan koulukaverini Nooran kanssa opinnäytetyötä. Täytyy myöntää, että harrastukset, kuten tämä blogi, suurin osa urheilusta ja lukemisesta on jäänyt ihan minimiin. Tuntuu, että en näe Aleksiakaan kuin iltaisin kun käymme nukkumassa samassa sängyssä… Mutta en halua valittaa, olen toisaalta ollut superinspiroitunut ja innoissani kaikesta, tuntuu vain että tällä hetkellä harrastuksille ja ystäville ei meinaa riittää aikaa. Tiedostan kuitenkin, että tämä on vain väliaikaista, niin siksi haluan tehdä nyt parhaani kouluun ja tulevaisuuteeni liittyvissä asioissa. Valintoja.



   
Kevät on kuitenkin tulossa, ja mun mieli on todella valoisa, kiireestäkin huolimatta. Vaikka mun fiilis on nyt hyvä, täytyy myöntää, että mulla on ollut heikkojakin hetkiä. Yhtenä aamuna olin niin väsynyt, kun en aamulla löytänyt pimeässä huoneessa tiettyjä housuja (kun yritin hiippailla, etteivät Aleksi ja koirat herää), että purskahdin itkuun. Lisäksi mulla on ollut sydämen tykytyksiä ja hengenahdistusta, mutta nekin ovat menneet ohi. Joten täytyy myöntää, että kaipaan yksinoloa ja hiljaisuutta niinä harvoina vapaapäivinä, kun semmoinen on.

MUTTA ei hätää, kaikki on nyt hyvin. Musta on ihanaa, että saan tehdä sellaisia asioita, jotka kiinnostavat minua ja tuntuu, että tehtävilläni on merkitystä, tulevaisuus on avoinna. 

Kerro mulle muuten kommenttikenttään, sähköpostilla tai Facebookin tai Instaan mistä haluaisit lukea postauksen? Ois kiva kuulla teidän ajatuksia, niin voin kehitellä tulevia postauksia.


Choose happiness.
xoxo

Anna

Kuvat on ottanut ihana Laura Pensasmäki, silloin, kun Helsingissä ei vielä ollut juurikaan lunta ;)

wearing
Jacket: Cubus (2018) / Knit: Second Hand / Trousers: Zara, Second Hand / Shoes: Dr.Martens (2018) / Bag: H&M (2016) / Headband: Nelly.com (2018)

Kommentit