Ruokakeskustelu ärsyttää - minun mielipiteeni

Moi sulle sinne ruudun toiselle puolelle!

Nyt avaan sellaista aihetta, jota olen pyöritellyt mielessäni jo siitä saakka kun perustin blogin. Olen välillä jakanut ”ruokafilosofiaani” ja joitain vegaanisia reseptejä täällä blogissa, mutta nyt ajattelin puhua suuni puhtaaksi.

Tässä se siis tulee: Mistä asioista ravinnosta ja ruokavalioista ei saa puhua – suoraa puhetta ravinnosta – minun mielipiteeni. Hyvä näin joulun alla ravistella myös "perinteistä" ruokakulttuuria. Itse rakastan jouluruokia, ja kokemukseni mukaan KAIKEN perinteisen jouluruuan voi tehdä myös vegaanisena. Jopa kinkun, mutta siitä vinkkejä myöhemmin, jos se herättää kiinnostusta.





Minulta kysellään aika ajoin reseptejä vegaaniseen sekä gluteenittomaan ruokavalioon, sitä mitä syön, kuinka paljon syön, syönkö koskaan herkkuja sun muita ym. Ehkä tässä postauksessa saatte vastauksia joihinkin kysymyksiinne. Teksti voi myös ärsyttää, onhan ravinnosta puhuminen tietyllä tavalla jokaisen henkilökohtainen asia ja -valinta. Vaikka se koskettaakin oikeasti paljon globaalimmin meitä jokaista kuin ehkä annamme sen välillä omassa mielissämme koskettaa.

Ruoka on myös tunnepitoinen asia. Ruualla palkitaan, hemmotellaan, rangaistaan… Lisäksi ruokailu, erilaiset perheiden ”ruokailukulttuurit” ovat tapoja, jotka ovat syvälle iskostettu identiteettimme. Ruoka on myös kansallinen asia, se on sukupolvien välinen asia. Lisäksi nykyisin netti on puolillaan oman elämänsä ravintoterapeutteja, ja ohjeita ja dieettejä on joka lähtöön. Kaiken tämän keskellä sitä miettii, että millainen minä olen kuluttajana, ruokailijana, ja miksi teen valintoja, joita teen?

Miksi aloin kasvissyöjäksi? Syitä on monia. Olin ensimmäisen kerran yläasteella hetken aikaa kasvissyöjä. Tuolloin lopetin esimerkiksi kinkun syömisen jouluna (enkä ole kinkkuun koskenut sen jälkeen). Meillä on nimittäin aina ollut maatila, tiedän siis mistä ruoka tulee ja paljonko töitä sen eteen pitää tehdä. Ensin vanhemmillani oli lapsuudessani maitotila, sittemmin luomuvilja- ja lihatila.
Olen hoitanut lapsuudessani ja nuoruudessani tuotantoeläimiä, ja ajatus siitä, että mun kaverit päätyy lautaselle ei ollut hyvä juttu. Olen nähnyt kun vastasyntynyt vasikka erotetaan heti synnyttyään emostaan, jotta sinä tai minä saataisiin maitoa kahviin tai juustoa leivän päälle. Olen saattanut (ajanut) elämänsä parhaimmassa kunnossa olevia, ja hyvinvoivia eläimiä teurasautoon, jotta sinä tai minä saataisiin pihvi tai hampurilainen.

Muutama vuosi sitten vegaaniuteni sinetöi myös ajatus, että rakastan kaikenlaisia eläimiä, erityisesti koiria, mutta en haluaisi syödä koiraa. MUTTA miksi sitten söisin eläintä, jolla on samallainen älykkyys ja tunne-elämä kuin koiralla (esimerkiksi lehmät ja kanat), minulla tuli tässä asiassa vastaan yksinkertaisesti arvoristiriita. Lukemani kirja Helena Telkänrannalta Miltä tuntuu olla eläin? avasi lisää eläinten maailmaa ja kirjan luettuani lopetin myös kalan syönnin.



Takaisin nuoruuteen. Palasin kuitenkin sekasyöjäksi lukiossa. Olen nauttinut pihvini puoliraakana ja syönyt juustopurilaisia. Kuitenkin päälle parikymppisenä erilaiset terveydelliset ongelmat ja vatsavaivat pistivät minut pohtimaan jälleen ruokailutottumuksiani. Jossain vaiheessa ohjeeni itselleni oli, että jos en voi eläintä omin käsin tappaa, en myöskään syö sitä. Tämä rajasi oikeastaan kaikki eläinperäiset asiat pois, paitsi kananmunan ja maitotuotteet. Halusin kuitenkin puhdistaa ruokavalioni vatsaongelmien takia. Minulle suositeltiin kasvipainotteista ruokavaliota, jossa söisin lisäksi kananmunia, kanaa ja kalaa. Lopetin tuolloin punaisen lihan ja kanan syömisen. Punaisen lihan siksi, että se ei sopinut vatsalleni, ja kanan eettisten syiden takia. Kana tai siis broileri on Suomessakin kaltoin kohdelluin tuotantoeläin, ja tuntui väärältä syödä sitä. Tämä päätös tapahtui noin vuonna 2012. Sitten jatkoin lakto-ovo-vegetaristilinjalla noin vuoteen 2015, jolloin oli kypsynyt päätös vegaanisuudesta. Ja en ole katunut.

Erityisesti näinä päivinä oma vegaaniuteni on saanut vielä uusia pointteja eettisyyden (eläinten oikeudet) ja terveyden kannalta, mutta se on saanut vahvistusta siitä että nykyisin on herätty puhumaan yksilön valinnoista esimerkiksi ilmastonmuutokseen. Yksi suuri yksittäinen tekijä hiilijalanjäljen pienentämisessä ja ilmastonmuutoksen torjumisessa on juurikin kasvipainotteinen ruokavalio, lentomatkustuksen vähentämisen lisäksi. Ja hyvä niin. Tästä ilmastonmuutoksesta saisi myös kiinnostavan postauksen, mutta en keskity nyt siihen, vielä ei ole sen aika.




Seuraavaksi muutamia "väittämiä", joita en voi sietää:

Ovatko vegaanit pyhimyksiä, jotka arvostelevat muita? Mielestäni eivät. Eivätkä ole sekaanitkaan (sekaani=sekasyöjä), eikä tarvitse ollakaan. Kyse on pienistä valinnoista arjessa. En mä ole täydellinen, ostan välillä ketjuvaateliikkeistä fast fashion -muotia (vaikka suosin kierrätystä), ostan tuotteita missä on muovia, en aina jaksa kierrättää, matkustelen välillä myös lentokoneella, enkä käytä pelkästään luonnonkosmetiikkaa… Miksi ihmiset olettavat, että jos olen vegaani, niin mun pitää pukeutua johonkin heinäpukuun, syödä puun kuorta, kulkea varvastossuissa ja asua pusikossa? Ei tässäkään mitään väärää ole, ja pointsit kaikille oman elämänsä Pentti Linkoloille. Mutta jokainen tekee omalla tavallaan palveluksia itselleen, ja toivottavasti maailmalle. Jokainen meistä tekee valintoja.

Ruuasta saa kieltäytyä. Ei lisättävää.

Lautasta ei ole pakko syödä tyhjäksi. Tai no on. Hävikkiruoka juunou. Mutta tämä ratkeaa sillä asialla, että otat vain sen verran mitä syöt! Aikuiselle ihmiselle riittää pääruokaa noin oman nyrkin kokoinen annos. Siihen salaatti päälle ja pieni jälkiruokakin jos haluaa (jälkiruualla en tarkoita pullaa tai suklaakakkua, vaan vaikka hedelmäsalaattia, jogurttia jne., minä en suosittele syömään sokerilla kyllästettyjä ”herkkuja päivittäin). Piste. Tässä postauksessa kerron mielipiteeni brunsseista ja puffeteista. Yök.

Ruuan annostelu alakoululaisille. Mielestäni kouluista pitäisi poistaa ehdottomasti sellainen, että keittäjä tai joku opettaja annostelee ruokaa lapsen lautaselle. En edes tiedä onko tällainen vielä Suomen kouluissa käytössä, mutta muistan, että itse olen syönyt pienestä pitäen pieniä annoksia, mutta usein. Ja ala-asteella kauheinta oli kun keittäjä mätti jäätävän ruokavuoren lautaselle ja sitten kaiken kukkuraksi koko lautanen piti syödä tyhjäksi. Talk about trauma. Onneksi meillä kotona oli sääntö, että kaikkea piti maistaa, mutta lautasta ei ollut pakko syödä tyhjäksi, kunhan söi jotain. Kiitos äiti ja isä <3

Tiedoksi kanssaihmiset: Tapojaan voi muuttaa, ihminen on sopeutuva eläin. Itsekin olen oppinut elämäni aikana monia asioita. Olen pyrkinyt vähentämään tuomitsevaa asennettani joitain asioita, ja ihmisiä kohtaan, olen oppinut pitämään suuni kiinni tietyissä paikoissa (olen välillä ollut melkoinen ”totuuden torvi”), mutta avaamaan sen myös paikoissa, joissa on tarvis, olen oppinut hoitamaan tiskit pois ennen nukkumaan menoa (melkein aina), terveisiä vaan entisille kämppiksille ja poikakavereille, olen nykyisin pikkuisen järjestelmällisempi. Siksipä uskon, että kuka tahansa voi muuttaa tapojaan, kun vaan päättää niin. Myös ruokailutapoja.



Makuaisti muuttuu ja sitä voi aktiivisesti muuttaa ja kehittää. Luin kerran tutkimuksen että uutta ruoka-ainetta täytyisi syödä lyhyen ajan sisällä noin kaksikymmentä kertaa, ja sen jälkeen ruoka-aineesta oppii jo pitämään. Kelatkaa. Sinä joka olet inhonnut oliiveja, parsaa tai mitä ikinä, tässä sulle uutinen: makutottumuksia on mahdollista muuttaa! Ole siis rohkea, äläkä tapojesi orja. Myös tutkimukset puoltavat siihen että esimerkiksi sokeririippuvuudesta on mahdollista päästä eroon (saattaa olla vaikeampaa kuin nikotiiniriippuvuudesta pyristely), mutta itse tiedän kokemuksesta että se on mahdollista.

Olin ennen vegaaniutta (ja laktoosi-intoleranssia) maitosuklaahirmu, kaikki makea, kakut, jäätelö ja keksit upposivat. Mutta olen muuttanut tietoisesti tottumuksiani terveyden ja hyvinvoinnin takia (ja eettisten asioiden), ja nykyisin nautin paljon enemmän raakakakuista (ei valkoista sokeria) ja tummasta suklaasta (ei maitoa) kuin vaikkapa 400 g irtokarkkeja tai siitä Fazerin sinisestä tai snickersia (mutta olihan se kyllä hyvää). Ja hei tämän sanoo tyttö, joka eli parikymppisenä kesät jäätelöllä (valehtelematta söin kaksi-kolme kuukautta kesän jokaisena päivänä kaikista makeimman toffeepuikon tai kaksi), kiitos geenien ja urheilun, en lihonut kummemmin noina vuosina. Nykyisen ei taitaisi enää kilot pysyä kurissa sillä jätskimäärällä… Tässä kirjoittaa myös tyttö joka rakasti ennen prinsessakakkua ja bebe-leivoksia. En enää. Mutta ihastelen niitä kyllä! Onhan kaikki ihanat leivokset kivaa silmänruokaa. Ja ihania vegaanisia jäätelöitä on kyllä olemassa.

 



Mistä saan vegaanina proteiinia? Linsseistä, pavuista, vihreistä kasviksista, siemenistä, pähkinöistä, täysjyväkaurasta, soijasta ja siemenistä. Ihmisen päivittäinen proteiinin saantitarve ei ole niin iso kuin ehkä luullaan (nyky-trendi on lisätä proteiinia joka paikkaan). Jos et treenaa kuin kilpaurheilija, syöt monipuolisesti, saat takuulla tarpeeksi proteiinia puhtaasta ravinnosta.

Välttelenkö hiilareita? En missään nimessä. Syön hyviä hiilareita päivittäin. Kasviksia, hedelmiä, marjoja, täysjyväpastaa, riisiä, perunaa, bataattia, juureksia, välillä myös leipää, ja puurot on mun suosikkeja. Jos jotain välttelen niin pitkälle prosessoituja elintarvikkeita, ja lisättyä sokeria. Ja herkuttelenkin, silloin kun mieli tekee, ei niin usein kuin ennen koska saan tarvittavat ravintoaineet ruokavaliostani, joten suuria mielitekoja ei tule enää niin usein. Lisäksi haluan pysyä hoikkana, joten kieltäydyn ihan mielellänikin joistain herkuista. Purkista nappaan lisävitamiineina B12- ja D-vitamiinia.




Loppuun: Niin kuin eräs tunnettu kansanedustaja lausui jossain kommentissaan ruokavalioista: ”Jos syö pelkästään vihanneksia, lopulta on itsekin vihannes”. Kiitos tästä Timo Soini (seiska.fi, 30.6.2018). Tällä periaatteella voisi myös lausua ”jos syöt kuollutta eläintä, sinusta tulee kuollut eläin.” Tai ”Jos syöt läskiä, sinusta tulee läski”. Olen siis ihan tyytyväinen, jos minusta tulee porkkana. Tai lehtikaali.

xoxo

Anna





 Käy kurkkaamassa vegaanisia ruokaohjeita Chocochili  -blogista
Suosittelen lämpimästi myös Manuela Boscon Vegemania kirjaa.

Ja jos mietit mitä herkkuja voit ostaa vegaaniystävällesi kaupasta käy katsomassa vegaanituotteet -nettisivua.

Jos ajatuksissa on vegaaniseen ruokavalioon siirtyminen tai vain kasvisruuan lisääminen arkiruokailuun tilaa Oikeutta eläimille -järjestön nettisivuilta ilmainen kasvissyöjän infopaketti, sieltä pääsee hyvin alkuun.

Psst! Postauksen kuvat ovat puhelimeni arkistoista, osa annoksista on itse tehty ja osa ravintoloiden vegaaniherkkuja.

Kommentit